EVE-ohjelma, energiatuki haettavissa

Eco Urban Living -hankkeen vastuuhenkilöt ovat keskustelleet valtion edustajien kanssa periaatteista, joiden mukaan voidaan myöntää valtion tuki uuden sähkö¬auto¬teknologian kehittämistä koskeville investoinneille. Keskusteluissa on todettu, että tuki voitaisiin mahdollisesti myöntää energiatuen muodossa. Neuvottelut ovat vielä kesken, mutta alustavasti Eco Urban Living hankkeen edustajat ovat esittäneet, että hankkeen investointeja sähköautoihin ja latausjärjestelmiin voitaisiin osittain kattaa investointiavustuksen avulla.

Päätös investointituen mahdollisesta myöntämisestä on odotettavissa syksyn aikana. Hakemusta valmisteltaessa pitää pystyä esittämään hyvin konkreettinen suunnitelma siitä, mitkä yritykset, kunnat ja muut organisaatiot ovat kiinnostuneet hakemaan tukea latausjärjestelmien ja autojen hankintaan ajanjaksolla 2011-2015. Eco Urban Living -hankkeeseen on alustavasti tehty varaus 400 auton tuettuun hankintaan tänä ajanjaksona. Kartoitetaan myös mahdollisuutta tehdä autojen hankinta leasingsopimuksen avulla.

Tavoitteena on, että investointiavustushakemus voidaan jättää syyskuun loppuun mennessä. Ne yritykset, kunnat tai muut organisaatiot, jotka ovat harkitsemassa liittymistä tähän hakemukseen voivat olla suoraan yhteydessä Synocuksen Henrik Hultiniin, (This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.) (040-730 0348).

Lataa World Alliance for Low Carbon Cities ja Eco Urban Living -uutiskirje (pdf)
Eco Urban Living –projektin englanninkielinen portaali tarjoaa lisätietoa projektin kehityksestä ja taustasta. Portaalin suomenkielistä versiota kehitetään ja laajennetaan projektin edistyessä.

Click on the image for the full report.